tiistai 21. tammikuuta 2020

Treeni-into palailee hiljalleen :)

Hei pitkästä aikaa! Nyt on päässyt kulumaan pitkä aika, ettei salitreeni ole oikein maittanut. Haluan kuunnella omaa kehoani, siksipä olenkin keskittynyt nauttimaan elämästäni ja harrastellut ihan muunlaista treeniä. Pikkuhiljaa onkin alkanut hiipimään takaisin SE tunne, kun kaipaa salille; kaipaa sitä rautaa, hikeä ja fiilistä, kun kädet täristen nostaa juomapulloa. Se innostus pursuilee taas rinnan alla niin ihanasti 😍 Nyt on siis juuri oikea aika palata takaisin salitreenin pariin!


omakuva, selfie, teenitauko voi tehdä hyvää, sisäinen hehku, innostus, treeni-innostus, kuuntele itseäsi, kehotietoisuus
Kuuntele itseäsi ja omaa kehoasi herkällä korvalla. Jos treeni ei innosta, niin ehkä on hyvä pitää vähän taukoa tai kokeilla toista lajia. Sen sisältä hehkuvan innostuksen kyllä tuntee, kun se taas palaa.


Olen vuoden ajan harrastanut uppopalloa, josta voin kertoa teille toisessa postauksessa tarkemmin. On nimittäin niin oma lajinsa, että vaatinee hieman avaamista. Nyt aloitin lajissa myös divarisarjassa pelaamisen. Kilpailun aloittaminen kasvatti entisestään intoani palata salille; haluan vahvemmaksi! Samoin oon huomannut, että peruskuntoa pitää parantaa. Kuntonyrkkeilyn lisäksi pitäisi siis myös joku lenkki mahduttaa kalenteriin. Kaikesta noista tulee treenimäärää äkkiä aika paljon viikkoa kohden. Onnekseni juuri nyt minulla on aikaa panostaa urheiluun.


kuntosali Kunto-Ykkönen, kuntoykkönen, kuntosali oulu, kuntosali, Oulun vanhimpia saleja, yli 30 vuoden kokemuksella, avoinna ympärivuorokauden, sali 24/7
Kuntosali Kunto-Ykkönen on Oulun vanhimpia saleja jo yli 30 vuoden rautaisella kokemuksella.


Käyn treenaamassa Kunto-Ykkosellä, joka sijaitsee Kansankadulla Oulun keskustassa. Kuntosali on avoinna 24/7, mikä on mieluisaa sen vuoksi että voin treenata juuri silloin kun haluan. Harvoin kyllä on tullut yöllä treenattua, mutta joskus kuitenkin ja kiva tietää, että se on tarvittaessa mahdollista. Salilla on loistavat Davidin laitteet, joissa on portaaton säätö. Sopii paremmin pitkälle tai pätkälle. 😁 Sali on pieni ja "intiimi". Parin käynnin perusteella on jo semmoinen fiilis, että siellä tulee nopeasti tutustumaan muihin treenaajiin ja pian on kuin kotiin menisi. Salin ilmapiiri on itselle hirveän tärkeää ja minusta on mukavaa, kun ihmiset moikkaa, hymyilee ja juttelee. Se ei omaa treeniäni häiritse, päinvastoin. Saan voimaa toisista ja pystyy aina vetämään treenin loppuun asti, kun paikalla on varmistajia ja tsemppaajia. Hyvä tästä vielä tulee. 😍


kuntosalilaitteet, david, kuntosali, penkki, penkkipunnerrus, portaaton säätö, laitteilla on väliä
Kunto-Ykkösen Davidin laitteissa on portaaton säätö, jolla saa juuri sopivat asetukset itselle. Täydellistä!


Tiedätkö sen tunteen, kun ei ole pitkään aikaan käynyt salilla? Treenin uudelleen saaminen rutiiniksi on aina yhtä hankalaa, sama se vaikka treenivuosia olisi takana kuinka. Nytkin mietin, että mitä ihmettä menen sinne tekemään. Minkä treenin vedän? Todellisuushan on, että kun edellisestä treenistä on niin paljon aikaa, niin järkevintä on aloittaa hitaasti kokonaisvaltaisista liikkeistä. Suunnittelin siis, että ihan perus kyykky, penkki ja maastaveto on oikein hyvä aloitus ja painona varmaan riittää alussa pelkkä tanko. No tämä on siis suunnitelma, katsotaan miten naiselle käy! 😅


kyykky, takakyykky, kuntosali, kuntoykkönen, treeni, tekniikka, treenikuva, kehitys, malttia
Omaa tekniikkaa on hyvä seurata kuvista ja videoista. Pyydä siis rohkeasti jotakuta kuvaamaan. Yleensä muut treenaajat auttavat mielellään.



Maltoin kuin maltoinkin treenata oikeasti kevyesti, ihan vain tyhjillä tangoilla. Keskityin tekniikkaan ja liikeratojen uudelleen löytämiseen. En myöskään halunnut tulla kovin kipeäksi, nimittäin lauantaina on uppopallo-turnaus ja pitäisi olla pelikunnossa. 😅 Vieläkin tärkeämpää siis aloittaa rauhallisesti.

Tein 3 x 10 settiä takakyykkyä, 4 x 15 settiä penkkipunnerrusta ja 3 x 15 settiä maastavetoa ja kaikki pelkällä tangolla. Päälle tein muutaman negatiivisen leuanvedon ja pienillä käsipainoilla pystypunnerrusta sekä hauista. Uskotko muuten, että oma kroppa tuntui raskaalta leuanvedossa, vaikka painoa on paljon vähemmän kuin aiemmin!? Niin ne voimat häviää, kun ei treenaa säännöllisesti. 😅 Mutta hei, nopeasti ne palaa takaisinkin, kun vaan malttaa treenata!



painot, rautaa, salitreeni, kuntosali, treeni, käsipainot, maltti on valttia, hiljaa hyvä tulee
Maltti on valttia, kun aloittaa saliharrastuksen tai palaa takaisin pitkän tauon jälkeen. Liikkeelle pääsee kyllä niillä pienemmilläkin painoilla.



Eka treeni kesti alle tunnin ja oli oikein hyvä paluu salielämään. Pientä kipua lihaksiin tuli näinkin kevyen treenin jälkeen eli riitti vallan mainiosti. Ensi kerralla voisi jatkaa samanlaisia kokonaisvaltaisia liikkeitä vähän painoja lisäten ja lisäksi ottaa aina jotain pienempiin lihasryhmiin keskittyviä liikkeitä mukaan. Nyt kuitenkin lauantain turnaukseen valmistautumista; hyvää unta ja syömistä lajitreenien lisäksi.

Treeni-iloa sulle!


Päivi

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Testissä LeeLoon Bas Bleu Happy push up legginssit

LeeLoo kehitti Bas Bleun kanssa yhteistyössä asiakkaiden toiveiden pohjalta unelmalegginssit ja minä sain kunnian testata uutuuden heti käytännössä. Näitä leggareita saa vain ja ainoastaan LeeLoosta!

Päällä Bas Bleu Happy push up legginssit ovat aivan ihanat! Niiden olemassaoloa ei juurikaan huomaa, niin kevyet ja miellyttävät ne ovat jalassa. Nämä housut ovat muuten erittäin hyvä valinta myös eläinperheisiin - pinta ei kerää herkästi karvoja eikä ole nukkaantumiselle altis!

Minulla oli testissä M-koko, jossa lahkeen mitta jäi pitkäsääriselle hieman lyhyeksi. Housut myös kuultavat takaa läpi pepun kohdalta pyllistäessä tai, jos valo osuu kankaaseen juuri oikein. Kokeilisin siis näistä ainakin omalla kohdallani yhden suurempaa kokoa, että josko sillä nämä ongelmat poistuisivat.

Oon iloinen siitä, että yhteistyöni LeeLoon kanssa on syventynyt ja saan nyt tarjota teille rakkaat lukijani 15% alennusta tuotteista. Homma toimii niin, että verkkokauppatilauksessa syötät koodin PÄIVI15 ostoskorissa kohtaan "syötä aktivointikoodi". Koodi pitää muistaa aktivoida ennen maksua, jälkikäteen alennusta ei pysty enää korjaamaan. Liikkeessä asioidessasi kerrot vain kassalla koodin PÄIVI15, niin saat alennuksen käyttöösi.



Bas Bleu Happy leggings mallissa on korkea vyötärö ja sporttisen sileäpintainen kangas.
Kuvassa myös upea Gatta Estelle body. Koodilla PÄIVI15 saat tuotteista sekä liikkeessä että verkkokaupassa 15% alennusta!!



Bas Bleu Happy legginssien napakka ja korkea vyötärönauha silottaa alavatsaa ja piilottaa jenkkakahvat sekä tukee alaselkää!! 😍 Koodilla PÄIVI15 saat tuotteista sekä liikkeessä että verkkokaupassa 15% alennusta!!



Happy push up leggingseissä on vartaloa myötäilevä ja tutkitusti turvallinen Öko-tex sertifioitu kangas, joka kevyesti muotoilee kroppaa. Koodilla PÄIVI15 saat tuotteista sekä liikkeessä että verkkokaupassa 15% alennusta!!



Happy leggingsit ovat oiva valinta arkikäyttöön ja yhdistät helposti nämä usean yläosan kanssa. Kevyen ja hengittävän materiaalin puolesta Happy leggingsit sopivat myös urheilullisempaankin tarkoitukseen. Kuvassa myös upea Gatta Estelle bodyKoodilla PÄIVI15 saat tuotteista sekä liikkeessä että verkkokaupassa 15% alennusta!! 


Mukaan tarttui myös Bas Bleu Anastasia keinonahkasomisteinen tunika. Kangas on sileäpintainen eikä se nukkaannu herkästi, pinta hylkii myös eläintenkarvoja. Tämä tunika on helposti yhdistettävissä monenlaisiin leggareihin. Koodilla PÄIVI15 saat tuotteista sekä liikkeessä että verkkokaupassa 15% alennusta!!



Ei muuta kuin shoppailemaan!! LeeLoohan löytyy Oulun keskustasta osoitteesta Mäkelininkatu 15 (Hotelli Cumuluksen lähellä) ja netistä https://www.leeloo.fi/. Ja muista, että koodilla PÄIVI15 saat alennusta ostoksistasi! :)

Mukavaa viikonloppua!!

Päivi


maanantai 30. huhtikuuta 2018

Testissä mullistavat liposomivitamiinit

Mitkä ihmeen liposomit?


Liposomit ovat mikroskooppisen pieniä fosfolipidi-palloja, joiden sisällä molekyylit pysyvät suojassa. Ainutlaatuisen koostumuksen ja pienen kokonsa vuoksi ne eivät tuhoudu ruoansulatuskanavassa vaan vapauttavat vaikuttavat aineet verenkierron kautta suoraan soluihin. Liposomin rasvasisällöstä on myös ravitsemuksellista hyötyä ja se on jo itsessään antioksidantti.

liposomi, B12, C, D, vitamiinit, paras imeytyvyys, testissä, suosittelen
Tehokkaat liposomi B12- C- ja D-vitamiinit nyt testissä! Nämä vitamiinit menevät nanoteknologian avulla suoraan soluun elimistön hyödynnettäväksi.


Liposomivitamiinien imeytyvyys on tutkimusten mukaan paras, jopa 90%. Tablettimuotoisten vitamiinien imeytyvyys on kaikista huonoin, vain 20%! Tämä selittänee tablettien halvemmat hinnat, kun suurin osa syödystä tuotteesta menee hukkaan.  Minua itseäni kiinnosti kovasti eri tuotteiden imeytyvyys, joten laitan tähän teillekin tutkimustulokset.

Tabletti ~20%
Kapseli ~30%
Laastari ~50%
Suun kautta nautittava nestemäinen ~55%
Injektio ~80%
Liposomimuotoinen valmiste ~90%




liposomi, vitaamini, B12, c, d, tehokas, suoja, stressin ehkäisyyn, ei ärsytä vatsaa, vahva, paras imeytyvyys, nanoteknologiaa
Liposomivitamiinien imeytyvyys on tutkimusten mukaan paras, jopa injektiota tehokkaampi eivätkä ne ärsytä vatsaa.


Liposomivitamiinit tiukkaan testiin


Sain luontaistuotekauppa Naturalista testiin liposomimuotoiset B12-, C- ja D-vitamiinit oikeastaan ihan loistavaan aikaan, sillä olin aika väsynyt ja stressaantunut. Naturalin Petra sanoi, että vitamiineilla on virkistävä vaikutus, joten ne kannattaa ottaa aamulla. Parhaan tuloksen saa vielä, kun nauttii tuotteet tyhjään vatsaan noin 15 minuuttia ennen ruokailua. Niin aloitin testini seuraavana aamuna heti herättyäni.



Aamu, vitamiini, tyhjään vatsaan, nainen, suun kautta, annosteltava lääke
Vitamiinit on hyvä ottaa tyhjään vatsaan heti aamulla herättyään. Makuun kesti vähän aikaa tottua.


Koko kuukauden testijakson ajan nautin kaikki kolme vitamiinia heti herätessäni tyhjään mahaan. Alussa jouduin nauttimaan samalla hieman vettä, koska vitamiinien maku tuntui hieman epämiellyttävältä. Hyvin pian siihen kuitenkin tottui enkä loppua kohden kaivannut enää suun huuhtelua. Vitamiinien nauttiminen on tosi helppoa ja kätevää; tuote napsautetaan keskeltä kahtia ja imaistaan keskeltä tuleva neste suuhun. Vitamiinit on helppo kuljettaa mukana ja nauttia myös reissussa eikä tarvitse kuljettaa pilleripurkkeja mukana. Yhden ainoan kerran kävi niin, että en meinannut saada tuotteen sisältöpussia rikkoutumaan napsautettuani tuotteen kahtia. Sain senkin sisällön lopulta suuhuni, mutta pientä taistelua se hetken aikaa vaati.



liposomivitamiini, nauttiminen, annostus, keskeltä kahtia, taita, helppoa, kätevää, suun kautta
Vitamiinit nautitaan suoraan annospakkauksesta taittamalla se vain keskeltä kahtia ja imaisemalla keskikohdasta tuleva neste suuhun. Käteviä kuljettaa mukana!


Testituloksia


No mutta tärkein kysymys! Auttoiko mitään? Huomasinko mitään eroa aiempaan? Heti aloituspäivää seuraavana aamuna heräsin virkeämpänä ja ennen kuin herätyskello ehti edes soida. Päivän mittaan vireystaso pysyi parempana. Viimeiset kaksi viikkoa yritteli flunssa kovasti päälle, mutta ei päässyt. Ehkä levon ansiosta, ehkä näiden vitamiinien vuoksi. Liekö sattumaa sekin, että pari päivää näiden vitamiinien loppumisen jälkeen se flunssa sitten iski kunnolla kimppuun. Vaati lopulta antibioottikuurin sitä häätämään.

Omaan vireystilaan vaikutus oli niin välitön ja selkeä, etten voi muuta kuin suositella sinuakin näitä kokeilemaan. Suhteellisen kalliitahan nämä on (normaalihinta 45,80€/kuukauden annos) verrattuna niihin tablettimuotoisiin vitamiineihin, mutta sitten jos ajattelee tehokkuutta niin panostaisin ennemmin näihin. Nimittäin ei ole normaalit tabletit ikinä tuottaneet vastaavanlaisia välittömiä tuloksia kuin nämä liposomivitamiinit teki. Mietin myös, että auttaisiko vaikka tehokuurit näitä, muutaman kuukauden välein kuukauden vitamiinikuuri ja muulloin vitamiinit normaalista ruoasta, hedelmistä ja kasviksista. Ei pääsis niin pahasti väsymys päälle, kun pitäisi vitamiinivarastot täynnä. :)



b12-vitamiini, ravintolisä, yli 50-vuotiaille, diabeetikoille, kasvissyöjille, vegaanit, alkoholistit, stressin aikana, laihduttajille, aivovitamiinipommi
Aivovitamiinipommi B12 on tärkeä ravintolisä etenkin kasvissyöjille, yli 50-vuotiaille, diabeetikoille ja runsaammin alkoholia nauttiville. Myös stressin ja laihdutuskuurien aikana on suositeltavaa nauttia B12-vitamiinilisää.




liposomi, c-vitamiini, ravintolisä, taistelussa flunssaa vastaan, tehokas, imeytyy hyvin, ihon nuorentaja, raikastaa, kirkastaa, kiinteä iho, kollageenin muodostaja, parantaa vastustuskykyä
Nuorekkuusvitamiini C edistää kollageenin muodostumista eli auttaa ihoa pysymään kiinteänä ja nuorekkaana! Se raikastaa ja kirkastaa ihoa sekä ehkäisee melaniinin muodostumista iholla ja pigmenttiläiskien syntyä. Ja mikä parasta, C-vitamiini parantaa vastustuskykyä ja auttaa näin ollen myös taistelussa flunssaa vastaan!


Hei, jos päätät näitä kokeilla tai olet jo kokeillut, niin kerro mitä mieltä olit?! Huomasitko itse selkeää vaikutusta/eroa aiempaan? Ja jos huomasit niin millaista?

Arvontaa


Oulun Valkean luontaistuotekauppa Natural antoi ystävällisesti minulle yhden kuukauden liposomi C-vitamiinipakkauksen arvottavaksi. Tässäpä oiva tilaisuus päästä kokeilemaan huikean hyvää ja tehokasta vitamiinia ja ihan ilmaiseksi! Aikaa osallistua arvontaan on kaksi viikkoa eli tästä päivästä 14.5.2018 klo 17 asti. Palkinto on noudettavissa Oulusta voittajan kanssa sovittuna ajankohtana. Arvonnasta lisää facebookissa ja instagrammissa ja siellä myös osallistumisohjeet!

Niin ja Valkean Naturalissa Oulussa on vielä muutamia yksittäisiä liuskoja jäljellä liposomi B12- ja C-vitamiinia, jos haluat käytdä koemaistamassa tuotetta!

Hauskaa vappua!!

Päivi

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Lasten seksuaalisuudesta

Pojat katselevat yhden puhelimesta pornoa; naureskelevat, kehuskelevat ja yllyttävät toisiaan tekoihin, joiden seurauksia eivät käsitä.

Poika koskettelee tytön alapäätä ja ehdottelee "sekstausta".

Poika "sekstaa" edessä jonottavaa tyttöä toisten nauraessa ja huudellessa "yök" ja muuta vastaavaa.

Kaksi poikaa pitää väkisin tyttöä käsistä kiinni, jotta kolmas voisi "sekstata" hänen kanssaan.

Veli houkuttelee siskonsa koskettelemaan sukupuolielimiään, ensin käsin ja lopulta suulla. Veli koskettelee siskoaan sopimattomasti.

Tässä vain muutama esimerkki siitä, mitä tuolla kerhoissa, kouluissa ja kodeissa saattaa tapahtua. Kaikissa ylläolevissa tapauksissa on kyse ollut alakouluikäisistä lapsista. Pienistä, joiden pitäisi olla tämmöisistä asioista vielä täysin tietämättömiä. Järkyttävää, eikö totta!?


lapsi, lapset, pienet lapset, käsi kädessä, kädestä kiinni, rakkaus, ihastuminen, hellyys, seksuaalisuuden kehitys, tykkää, suloista

Pienetkin lapset ihastuvat toisiinsa ja tutustuvat seksuaalisuuteensa ikätasoisesti. Kuinka suloista ja täysin normaalia. Kuva Pixabaysta.


Oon pitkään pyöritellyt tämän jutun kirjoittamista. Miettinyt ja halunnut kirjoittaa, koska se on mielestäni erittäin tärkeä asia, mutta samalla hieman pelännyt ottaa esille niin herkkää ja ehkä hieman vaiettuakin asiaa. Asiaa mietittyäni ja siitä jonkun toisenkin mielipiteen saaneena, uskallan asiasta kirjoittaa - hieman yleisemmällä tasolla kuitenkin kuin mitä ehkä mieleni tekisi. Kirjoituksellani toivon herättäväni ihmisiä, ja etenkin pienten lasten vanhempia nykypäivän lasten seksuaalisuuden aikaiseen ja usein valitettavan vääristyneeseen heräämiseen. Että me vanhemmat pystyisimme paremmin suojelemaan lapsiamme ahdisteluilta ja nöyryyttäviltä kokemuksilta. Että ymmärtäisimme kuunnella ja keskustella lastemme kanssa normaalista seksistä ja seksuaalisuudesta paljon aiemmin kuin mitä me kuvittelimmekaan.

Seksuaalisuus on normaalia ja alkaa kehittyä heti syntymästä lähtien. Normaaliin seksuaaliseen kehitykseen kuuluu mm. itsensä tutkiminen ja koskettelu, "unnutus" eli lapsen itsetyydytys ja terve uteliaisuus, joka ilmenee mm. kyselyinä. On tärkeää aina vastata lapselle sekä kohdata hänet myönteisesti ja ikätasoisesti, jotta lapsi saisi kehittyä omaan tahtiin kohti hyvää ja luontevaa seksuaalisuutta. Jos haluat lukea lisää lasten seksuaalisuudesta ja sen kehityksestä, löydät lisätietoa HUS:sin ja väestöliiton sivuilta.


poika, aallokko, meri, tunteet, seksuaalisuus, minä, itsetunto

Lapsi tarvitsee aikuista tueksi ja turvaksi matkalla aikuisuuteen. Kohtaa lapsi aina ikätasoisesti ja myönteisesti. Kuva Pixabaysta. 




Milloin seksuaalisuus muuttuu normaalista poikkeavaksi? Milloin tulisi olla huolissaan lapsen seksuaalisesta kehityksestä? Väestöliitto vastaa siihen näin: "Pienen lapsen ahdistunut tai pakonomainen seksuaalinen käytös on poikkeavaa. Poikkeavaa seksuaalista käytöstä pienellä lapselle on myös käytös, joka sisältää aggressiivisuutta, pelkoa, pakonomaista kiinnostusta seksuaalisuuteen tai toisten lasten pakottamista tai satuttamista." HUS:sin sivuilta löydät tietoa lapsen yliseksualisoituneesta käytöksestä. Monesti lapsen poikkeava seksuaalinen käytös tulee vanhemmille ja muille aikuisille yllätyksenä, koska lapset jo varhain ymmärtävät/oppivat sen olevan salailtava asia eivätkä näin ollen toimi samoin aikuisten läsnäollessa/nähden.

Minua huolestuttaa se tosiasia, että nykypäivänä jo alakouluikäiset pääsevät vapaasti internetin ihmeelliseen maailmaan ja sieltä löytyy liian paljon sellaista mitä pieni mieli ei ymmärrä. Tästä hyvänä esimerkkinä on porno. On luonnollista, että seksi ja vastakkainen sukupuoli kiehtoo, mutta porno ei varmastikaan anna lapselle seksistä ja seksuaalisuudesta oikeaa kuvaa. Samoin televisiosta ja radiosta tulee jatkuvasti seksiin viittaavia ohjelmia ja mainoksia. Päivällä.

tyttö, koti, tv,

Mediassa puhutaan seksiin viittaavista asioista päivisin, kun lapset ovat kuulemassa. Miten lapsi ymmärtää kuulemansa, aikuisille suunnatut ohjelmat ja mainokset? Kuva Pixabaysta.



Elämme seksuaalisesti hyvin avoimessa yhteiskunnassa tällä hetkellä. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa. Painotan edelleen, että seksi on hyvin luonnollinen ja tärkeä osa elämää ja parisuhdetta. Mutta kuinka suojelemme lapsia siltä, jos sitä kuulee joka paikassa ja se on liian helpolla löydettävissä netistä?! Omasta mielestäni luonnollinen lapsuus ja sen ajan viattomuus jää herkästi liian lyhyeksi, jos lapsi altistuu seksiin liittyville asioille liian varhain.

Mitä siis voimme tehdä? Voimme olla läsnä lapsillemme; leikkiä, pelata, ulkoilla ja liikkua heidän kanssaan. Pitää sylissä, silitellä, kuunnella ja jutella. Puuttua kiusaamiseen ja epäkohtiin. Valvoa heidän puhelimensa käyttöä. Asettaa heidän käytössään oleviin laitteisiin rajoituksia ja suodattimia. Rajoittaa ruutuaikaa. Vastata heidän kysymyksiinsä, aina ikätasoisesti ja myönteisellä tavalla. Ohjata heitä lämmöllä ja rakkaudella oikeaan suuntaan. Sen me ainakin voimme tehdä.


talvi, maisema, lapset, laskettelu

Lasten kanssa yhdessä touhuaminen lähentää suunnattomasti perhettä ja auttaa lapsia luottamaan vanhempiin myös vaikeita asioita kohdatessaan. Kuva Pixabaysta.




En todellakaan tiedä kuinka yleistä lasten yliaktiivinen seksuaalisuus on, mutta se mitä minun tiedossani on, on jo hälyttävän paljon. Voihan se olla, että jostain ihmeen syystä tämmöisiä tapauksia kantautuu minun korviini enemmän kuin normaalisti. Joka tapauksessa minulla on sellainen olo, että minun tulee varoittaa muita vanhempia. Herättää ihmiset, päättäjät ja yhteiskunta huomaamaan, kyselemään ja seuraamaan tarkemmin lasten elämää. Suojelemaan tulevaisuutemme toivoja!

Tuntuu, että mitäpä minä yksi ainoa äiti voin tehdä, mutta voin minä ainakin tämän tekstin blogissani julkaista ja toivoa, että juttuni tavoittaisi ja herättäisi mahdollisimman monia. Tehdään yhdessä lapsillemme turvallisempi maailma kuuntelemalla lapsia ja puuttumalla kiusaamiseen. Kerrotaan rakkaudesta, parisuhteesta ja seksuaalisuudesta lapsen iän ja ymmärryksen mukaan. Kerrotaan mikä on oikein ja sopivaa sekä mikä taas väärin ja sopimatonta tukahduttamatta lapsen normaalia seksuaalisuutta. Jos asia tuntuu liian vaikealta, niin apua saa aina ja sen pyytäminen osoittaa rohkeutta kohdata vaikeudet. Emme ole yksin täällä, kohtalotovereita löytyy kyllä.



Kiitos, että jaksoit lukea ja vielä suurempi kiitos, että välität ja teet oman osuutesi!


Päivi